Mä en lupaa mitään...

...mutta lupaan yrittää parhaani. 

Näillä sanoilla jälleen 

kohti uutta, 

toivottavasti oikein ihanaa, 

rakkaudentäyteistä ja onnellista vuotta. 

Hiljalleen on aika sanoa hyvästit 

menneelle vuodelle. 

Vuosi on pitänyt sisällään paljon. 

Niin paljon pahaa, 

mutta sitäkin enemmän kaikkea 

ihanaa ja sellaista, 

mistä kiittää. 

Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, 

myös niillä haasteilla ja 

vaikeuksilla. 

Jokainen hetki vie eteenpäin, 

kohti jotakin uutta ja tuntematonta. 

Jokaisen hetken jälkeen 

jotkut unelmat ovat 

muutaman askeleen lähempänä. 

Jotain on tapahtunut,
jokin on todella muuttunut.
Sisustan asuntoa ja haaveilen
miehestä ja lapsesta.
Minä, joka on aina
pelännyt sitoutumista ja
ennen kaikkea lapsia.
Ja minä,
joka ei ole voinut sietää
käsitöitä,
kudon säärystimiä
ja sukkia.
Siivoan ja vaihdan huonekaluja,
vaikka ennen kodin sisustuksella
ei ole ollut mitään muuta merkitystä,
kuin käytännöllisyys.
Ihailen kaupassa samaan aikaan
maastohousuja ja mekkoja,
haaveilen tulevasta työpaikasta
ja elämästä.
Nyt, kun väsymys painaa,
se on valtavan lohdullista.
Koulu loppuu aikanaan,
Jumala johdattaa eteenpäin.
En tiedä toteutuuko puoletkaan
haaveistani,
mutta tiedän,
etten joudu kulkemaan matkaani
yksin.
Ehkä tämä on jonkinlainen
välivaihe,
ikäkriisi tai
vain lopullinen mielentila,
mutta se tuo ainakin iloa
tähän hetkeen.

Ne sanoo, 

että kipu kasvattaa ja 

kertoo, 

että se tekee vahvemmaksi,
vaikka minä tahtoisin vain
juosta muutaman metrin.
Eivät he tiedä

sitä todellisuutta,
eivätkä he ymmärrä,
sillä kipu ei näy ihmisestä ulospäin. 

Kirjain kerrallaan,
askel askeleelta
vaellan eteenpäin.
Pala palalta
ja hetki hetkeltä
rakennan jotakin uutta ja
yritän jättää jälkeeni
jotakin kaunista.
Sana sanalta
rukoilen ja kiitän elämästä
ja kaikesta siitä,
mitä elämässä on.

Sanot sanoja,
joiden tiedät satuttavan.
Tiedät hajottavasi kaiken,
mutta tahdot tehdä sen.
Keinolla millä hyvänsä,
yrität tuhota kaiken sen,
mitä koitan vuorokauden
ympäri rakentaa ehjemmäksi.
Haluaisin sanoa jotain,
mutta sinun sanojesi jälkeen,
ei minulla ole enää
sanaakaan.
 Mutta silti,
vaikka pystyisit tuhoamaan
kaiken ympäriltäni,
minua et voi enää tuhota,
sillä nyt olen onnellinen.

''Yhtenä aamuna heräsin, 
kaikki unta oli vaan. 
Silloin Luojalle lähetin pyyntöni, 
että rauhasta laulaisin vaan. 
Vaikka sotaan hukkuisi maailmani, 
että rauhasta laulaisin vaan.''
Viitasen Piia- Rukous rauhasta♥

Jos osaisin,
olisin hetken ihan hiljaa.
Niin hiljaa, ettei kukaan
kuulisi minua.
Ei näkisi, ei huomaisi.
Jos osaisin,
rakastaisin häntä.
Niin, ettei hän uskaltaisi edes
toivoa mitään muuta.
Rakastaisin varovasti ja
arvostaen.
Jos osaisin,
laulaisin kauniisti pakkasyönä.
Niin kauniisti,
että tähdetkin kuuntelisivat.
Tekisin sen kaiken,
jos vain osaisin.

Juovat kahvia ja
puhuvat säästä.
Juuri niin kuin ennenkin.
Pohditaan,
tuleeko huomenna lunta,
vai sataako ehkä sittenkin vettä.
Otetaan toiset kupit kahvia,
vähän pullaa ja
jatketaan.
Se on niin valtavan
yksinkertaista,
että sitä on vaikea käsittää.
Yhdyn jutteluun ja
ymmärrän.
Ei tarvitse olla mitään muuta,
sillä kaikki on hyvin nyt.

Niin paljon väsyneitä,
mutta aidosti hymyileviä kasvoja.
Olen kiitollinen heistä jokaisesta,
vaikken tiedä edes kaikkien nimiä.
Nämä ovat niitä hetkiä,
jotka muistuttavat minua
siitä suuresta haaveesta.
Tämä on vain yksi pieni hetki,
joka kuluu pian pois,
mutta säilyy sydämessä
vielä pitkään.

Istun paikoilleni ryhdikkäästi,
vaikka minun kuuluisi kai nostaa
jalat pöydälle ja katsoa telkkaria.
Viime kerrasta on kauan,
ehkä sitä ei ollutkaan.
Jossain syvällä sydämessäni
kuitenkin tiedän,
että tämä on pieni askel eteenpäin.
Katson sinua silmiin,
näen kuinka ne heijastavat
niitä samoja tunteita,
kuin omanikin aikoinaan.
Pelkoa, häpeää ja ahdistusta.
Silti kaiken sen takana on
rakkaus, lämpö ja hellyys.

Pitkä ja mutkainen tie
kiiltää jäisenä edessäni.
Ajan hiljaa,
sillä tiedän,
kuinka nopeasti renkaat voivat
lipsahtaa väärään suuntaan.
Mietin menneitä hetkiä tällä tiellä,
joka joskus oli tie tuntemattomaan.
Mietin, kuinka silloin jännitin.
Nyt olen säästä huolimatta levollinen,
sillä olen matkalla yhteen
rakkaimmista paikoista.
Siellä on niin valtavan hyvä olla,
eikä yksikään haaste tunnu
ylitsepääsemättömältä.

Tiedäthän,
olet rakas ja tärkeä,
vaikken sitä aina osaisikaan sanoa.
Olet aarre Taivaasta,
enkeli ilman siipiä.
Juuri sinä
olet jollekin se täydellisin
ihminen maailmassa.
Olet jollekin esikuva,
toiselle ystävä
ja kolmannelle rakkaus.
Sinä olet arvokas! ♥