Sankareita

Istun sängyn reunalla 

ja esitän ajattelevani jotain. 

Todellisuudessa 

päässäni ei liiku enää mitään. 

Haluaisin kaatua takaisin sänkyyn, 

mutten ole vielä päässyt ylöskään ja 

kello lähentelee jo kuutta illalla. 

Pitäisi siivota ja
miettiä töitäkin, 

mutta minä vain maleksin paikoillani. 

Tiedän, ettei tämä voi jatkua 

näin enää kovin kauan. 

Tiedän, että jokin on pielessä. 

Jokin on todella, 

todella pahasti pielessä, 

mutta kunpa vain joku tietäisi, 

mikä. 

Yleensä haluaisin juosta
lujaa ja olla vapaa. 

Mutta pahimpia ovat ne hetket,
kun en enää jaksa edes
haluta liikkua.

Ihmiset hymähtelevät kauppajonossa, 

kun koitan hymyillä
heille väkinäisesti kävellessäni, 

vaikka jokainen askel sattuu 

yhä enemmän. 

Nukun enemmän, kuin 

koskaan ennen. 

Vietän sängyssä enemmän aikaa 

yhtenä vapaapäivänä, 

kuin ennen viikon aikana yhteensä. 

Haluan nousta, 

mutten nouse kuitenkaan. 

Nostan käsilläni jalkani
sängyn laidan yli

varmistaakseni, ettei mikään ole 

muuttunut.

''Herätys Jumala! 
Oletko kuulolla? 
Etkö auttaisi minua, 
nyt kun mikään ei suju?
Minkä lapsena oppii sen vanhana muistaa.
Yksi voi kaiken täysin uudeksi muuttaa; 
kävelyn juoksuksi,
auringonlaskun nousuksi,
pettymykset seikkailuiksi.''

Idän Ihmeet- Herätys Jumala

Sano, että muistat vielä
ne viileät kesäyöt
ulkona.
Kuiskaa, ettet milloinkaan unohtaisi.
Minun on ikävä sinua,
vaikka koitan sen kieltää.
En vain voi sille mitään,
että vielä kerran
haluaisin painautua
rintakehääsi vasten
ja hengittää tuoksuasi,
niin kuin silloinkin.

Päätän nostaa katseeni jälleen.
Vaikka moni asia on viikon
aikana kaatunut ja
elämän tornit sortuneet,
eivät ne silti voi olla esteenä
sille, ettenkö voisi olla onnellinen.
On oltava kiitollinen siitä,
mitä on tässä ja nyt.
Ja siitä, mitä on ollut.
Otan askeleen ja toisenkin,
hymähdän hiljaa itsekseni.
Haluaisin huutaa ja itkeä,
kun tuijotan portaita.
Tartun kiinni kaiteeseen ja
ponnistan itseni ensimmäiselle
portaalle.
Päätän olla vahva ja
lopulta olen ylhäällä.
Kasvoni ovat hiestä kosteat,
mutta minä voitin.
Istahdan ylimmälle portaalle
ja hymyilen.
Olen voittaja.
Vielä tästä noustaan,
vielä taas joskus
juoksen näitä portaita,
niin kuin aina ennenkin.
Se tulee sitten,
kun on aika.
Lupaan itselleni ääneen,
etten enää koskaan luovu
toivosta.

Seisoimme pehmeällä hiekalla
hiljaa, käsikkäin.
Kosteaan hiekkaan painautui
meidän molempien jalanjäljet.
Ilma oli kylmä,
mutta sinun vieressäsi oli lämmin.
Kiedoin käteni ympärillesi,
halasin sinua,
kuin voisit kadota
koska tahansa.
Ja lopulta sinä katosit.

''Sydäntä ei kierrättää voi, 
siinä iso reikä on. 
Sydäntä ei kierrättää voi, 
se puhki on palanut. 
Enkä mä tiedä sitä, 
missä mun kotini on.
Vaan sillä on ruusuja sormenpäissä 
ja sillä on sieluja seitsemän.
Sillä on liekit hännännokassa, 
huulet on suudeltu rikki.''

CMX-Rikkisuudeltu

Sanoisin sen ääneen,
jos uskaltaisin.
Puhuisin läpi kaikki ajatukseni,
jos vain osaisin.
Mutta minä vain istun
sohvalla ja kirjoitan
sanoja, joita ei kukaan
kuitenkaan ymmärrä.
Riittääkö jos tiivistän
kirjallisen tekstiä lauseeseen
''Minä rakastan sinua!''?

Istun hiljaa ja mietin oikeita
sanoja.
Hiljaisuus painaa yllämme ja
tunnen itseni voimattomaksi.
Kuinka minä voisin auttaa
ihmistä, joka on rikki?
Kuinka minä osaisin olla
se, joksi haluan tulla?
Heitän äänettömän
rukouksen ylöspäin;
''Isä, johdata mua nyt, auta mua 
olemaan Sun käsinäsi ja jalkoinasi!''
Hetken kuluttua hiljaisuus ei
ole enää painava taakka harteilla,
vaan se on jotakin valtavan vapauttavaa.
Tuossa hiljaisuudessa löydän
sanat sydämestäni
ja vaikka ne ovat yksinkertaiset,
ne ovat juuri oikeat.

Vaikka puhelimestani
löytyy satoja numeroita,
ei silti ole yhtäkään
sellaista, joka voisi nyt auttaa.
Selaan yksitellen jokaisen läpi,
mutten löydä etsimääni.
Painan otsani pöytää vasten
ja huokaan.
Kuinka tämä olikin ennen
niin yksinkertaista?
Kenelle voisin soittaa
nukkumattoman yön jälkeen,
viideltä aamulla,
ihan vain varmistaakseni
toiselta ihmiseltä
minun olevan oikeasti olemassa?

Odotan hetkeä,
jolloin olen taas vapaa
lähtemään, lentämään taas.
Parantelen katkaistuja siipiäni
ja muistelen,
kuinka kevyesti siivet
kantavat.
Minun siipeni, jalat,
eivät vain enää kanna
kovin pitkälle,
vaikka kovasti tahtoisinkin.
Jos juoksen kymmenen metriä,
muistan sen kyllä koko
seuraavan päivän.
Toisinaan tunnen olevani
vankina omassa kehossani
ja vaikka kuinka riuhdon,
en pääse vapaaksi.
Haluaisin vain olla taas,
kuin ennenkin.
Odotan vain,
että jonakin aamuna heräisin
virkeänä ja kivuttomana.
Tuudittaudun ajatukseen,
että sen aika tulee vielä.

Haluan pitää kädestä ja
saada toisen ihmisen uskomaan
taas elämään.
Tahdon puhua Jumalasta
ja rakkaudesta,
tahdon lahjoittaa ihmisille jotakin,
mitä ei voi nähdä,
vaan tuntea.
Haluan tukea horjuvaa ja
järjestää kummallisia tempauksia
nuorille ihmisille.
Tahdon tehdä työtä,
josta saan muutakin,
kuin palkkaa.
Tahdon tehdä työtä.
joka on kirjoitettu sydämeeni.
Vihdoin olen askeleen lähempänä
tuota suurta unelmaani.
Eli siis suomeksi sanottuna,
pääsin uuteen kouluun,
minusta tulee seurakunnan
nuorisotyönohjaaja! ♥

Takana on pitkiä ja raskaita viikkoja,
mutta ne ovat unohtumattomia myös
positiivisessa mielessä.
Kulunut viikko ei haihdu
mielestäni koskaan,
siitä jäi niin hyviä muistoja
ja rakkaita ihmisiä.
Viikon aikana koettiin suuria
tunteita ja ehkäpä
jonkun ihmisen silmät avautuivat
siinä sivussa hieman uskollekin.
Toivon, että sain myös omalta osaltani
auttaa näitä nuoria heidän
uskonmatkallaan.
Toivon, että sain antaa
heille jotakin eväitä elämään
ja ennen kaikkea toivoa tulevaan.

Nyt on voittajafiilis tästä
alkukesästä.
Selvisin kunnialla molemmista ripareista,
eikä jälkimmäinenkään
jäänyt kesken,
vaikka sitä pelkäsinkin.
Sain koulupaikan,
jota olin toivonut enemmän,
kuin mitään muuta
pitkään aikaan.
Sain tutustua uusiin, ihaniin
ihmisiin, joista
osa toivottavasti pysyy elämässäni
vielä tulevaisuudessakin.
Sain kokea,
miltä tuntuu taas osata nukkua
ja levätä
ja olen oppinut paljon uutta
itsestäni ja elämästä.
Olen niin kiitollinen tästä kaikesta.
♥

Tällainen ihminen
haluaisin olla...
arjen sankari,
ihan tavallinen ihminen
ja enkeli.♥
''Katso ympärille, 
keitä siinä näät?
Huomaatko sen, 
joka on hiljaa itsestään
Toisin kuin muut, 
hän huomaa väsyneen ja 
särkyneessä näkee kallisarvoisen.
Särkyneessä näkee kallisarvoisen.
Hän sinut huomaa, näkee sydämeen.
Tulee vierelle ja sua kuuntelee. 
Hän äänestäsi kuulee yksinäisyyden.
Ja hiljaa huokaa rukouksen Luojalle.''

Pekka Laukkarinen- Laulu sankareista