Rakkauden palasia

'"Kerro mulle, jossakin on taivas, 
kerro, siel ei ole kuolemaa.
Kerro mulle, jossakin on taivas, 
kerro, siellä Jeesus asustaa.
Ei siellä kukaan kysy papereita, 
eikä mihin kerhoon kuulutaan. 
Ei siellä tarvii enää laskelmoida, 
mitkä ihmissuhteet kannattaa." 
Think twice-Enkeli

Luotin siihen,
että tämä olisi ikuista.
Että hän joka vannoi pysyvänsä,
seisoisi vierelläni vielä vuosien päästä.
Hän, joka sanoi ettei
kukaan tai mikään voisi
rikkoa meitä,
hän on nyt jossakin,
mistä minä en tiedä enää mitään.
Ja silti minä luotan,
että ystävyys on ihmisen
suurinta rakkautta.
Kunhan se vain on aitoa.♥

Sanot, että haluat rakastaa, 

mutta tiedätkö, 

ettei pelkkä haluaminen riitä? 

Se on sama, kuin minä sanoisin, 

että haluan hengittää. 

Jos en tee sitä, kuolen.
Vaikket rakastaisi minua,
niin toivon sinun rakastavan
jotakin muuta.
Sillä ilman rakkautta,
elämä vain on tyhjää.

Luen tarinoita ihmisten elämistä, 

koetan samaistua johonkin. 

Löydän sanan sieltä ja 

toisen tuolta. 

Niistä rakennan oman tarinani. 

Palasista meidät kaikki
on lopulta rakennettu.
Ei kai täällä yhtään täysin
ehjää ihmistä ole.  

Eikä kuulukaan olla.

Vastoinkäymiset kuuluvat elämään,
mutta mikä on se raja,
kun niitä on liikaa?
Juuri kun suupielet kääntyvät hymyyn,
on nurkan takana vastassa jotakin,
joka hajottaa taas kaiken.
Ja minä vain rakennan ja rakennan
kaiken uudelleen ehjäksi,
aina vain pienemmistä palasista.
Vielä joskus saan sen jonkin valmiiksi.

Pöydällä makaavaan
leirisydämeen on kirjoitettu
neljä kertaa ''selviytyjä''
ja lukemattomia kertoja ''ihana.''
Se saa minut hymyilemään,
totta tosiaan,
olen vahva ihminen,
vaikka toisinaan tunnen itseni heikoksi.
Ja vaikka elämässä on jyrkkiä ylämäkiä,
niin olen jo selviytynyt niin
paljon suuremmistakin.
Niin selvitään näistäkin,
ja myös kaikista tulevista.

Toisinaan vain on ikävä.
Haluaisin vain soittaa sinulle,
itkeä puhelimeen ja
kysyä mitä minä olen tehnyt väärin.
Tiedän, mitä vastaisit ja
ehkä uskoisinkin sinua.
Toisinaan yritän hetkeksi unohtaa sinut
ja kaikki ne kauniit hetket.
Sillä ne satuttavat eniten silloin,
kun on liian kova ikävä.
Välillä toivon,
että olisit edes osannut loukata minua,
niin olisi joku syy olla vihainen.
Mutta et ole koskaan tehnyt mitään
väärin tai satuttanut pienestikään,
olet vain kadonnut,
hiljaa ja huomaamattomasti.
Enkä koskaan edes osaisi olla
vihainen sinulle,
koska kaikesta huolimatta,
välitän sinusta äärettömästi.
Ja tiedän sinun silti olevan olemassa,
olet aina myös sydämessäni.

En lakkaa eksymästä
ja kulkemasta harhaan.
Enää en tahdo jämähtää
paikoilleni,
tahdon vihdoin olla
oikeasti ja aidosti vapaa.
Tahdon mennä ja vaeltaa,
pysähtyä hetkeksi ja hengittää.
Tahdon kokeilla rajojani ja
hypätä
epämukavuusalueelta toiselle.
Tahdon kohdata ne
kaikkein pahimmat pelot,
vieraat ja suuret paikat,
ongelmatilanteet ja
ennakoimattomat tapahtumat.
Haluan kasvaa ja vahvistua,
jotta voisin oikeasti
olla sitä, mitä olen.
Kaunis ja äärettömän vahva. 
Tulen valitsemaan vielä
lukemattomia vääriä polkuja,
mutta luotan siihen,
että jokainen niistä johtaa lopulta
kotiin.
En voi enää eksyä niin
pahasti harhaan,
etteikö Isä johtaisi minua lopulta
luokseen.

Raahaudun ylös sängystä,
kiedon peiton ympärilleni
ja huokaan,
tänään on taas tällainen päivä.
Keitän kahvin ja
tuijotan, kuinka se tippuu
hitaasti pannuun.
Kaadan kahvin kuppiin ja
palaan takaisin sänkyyn.
Totean, ettei tämä
kahvilla parane
ja lopulta
jätän täyden kupin jäähtymään
pöydälle
ja matelen jäiseen suihkuun.
Jääkylmä vesi valuu ihoani pitkin,
muttei se jaksa piristää.
Tiedän, että pian on taas lähdettävä.
Otan särkylääkkeen ja
rukoilen voimaa tähän iltaan.
Vielä yksi ilta, Isä,
vielä yksi. Auta mua tänäänkin!
Ja niin kipu lopulta helpottaa
ja tilalla on valtava väsymys,
mutta myös niin kevyt olla.
Ja suoriudun kaikesta siitä,
mitä olin itse epäillyt.
Huokaan syvimmän kiitokseni
suoraan ylöspäin.

Kun kasasin elämääni uudelleen
muutaman päivän ajan,
nyt voin jälleen keskittyä tulevaisuuteen
ja ennen kaikkea tähän hetkeen.
Vaikka mitä tapahtuisi,
kaikesta on ennenkin selvitty.
Haluan luottaa siihen,
että kaikelle on lopulta jokin
tarkoitus ja se selviää joskus
myöhemmin.
Toisinaan tarkoitukset eivät toki
edes selviä,
mutta ne luultavasti kuitenkin
ovat olemassa.
Pidin perusteellisen siivouspäivän,
en imuroinut tai pessyt lattioita,
vaan puhdistin sydäntäni.
Tein kaikkea sitä,
mistä sain iloa ja voimaa.
Rukoilin ja kuuntelin musiikkia
kaikessa rauhassa teetä juoden.
Ja niinpä epätoivo vaihtui
väsyneeseen, mutta varsin onnelliseen
hymyyn.

Rakastan työtäni aina vain
entistä enemmän.
Joku joskus tuumasi,
ettei nuorisotyö ole työtä,
vaan tapa elää.
Se on fiksusti sanottu,
niinhän se on.
Ei tätä voisi tehdä rahan takia,
tätä tehdään,
koska se on kirjoitettu sydämeen.
Se, kun saa hetken aikaa pitää
nuorta ihmistä kädestä ja
rukoilla tämän puolesta.
Haluan taistella nuorten rinnalla,
en voi tehdä sitä heidän puolestaan,
mutta voin tehdä sen heidän kanssaan.
Puhuin viimeisimmässä hartaudessani
elämämme suurimmasta valosta,
Jeesuksesta
ja siitä, kuinka meidän pitäisi levittää
tuota valoa eteenpäin.
Me olemme Jeesuksen kädet ja jalat,
meidät on luotu Jumalan kuviksi.
Se tarkoittaa sitä,
että tuo valo leviää niin kauan,
kuin jaksamme olla toisillemme
hyviä, arvostavia ja rakastavia.
Se, että hymyilet vastaantulijalle,
voi pelastaa kyseisen ihmisen päivän.
Kun halaat hymyn taakse piiloutunutta,
voi muuttaa hänen elämäsä suunnan
merkittävästi.
Olen ihan tavallinen, pieni ihminen,
niin kuin me kaikki,
mutta yhdessä voisimme
muuttaa tätä maailmaa aika
paljon.. ♥

Muistot kantavat pitkälle
silloinkin, kun voimat hiipuvat.
Hyvät muistot saavat hymyilemään
kyyneleidenkin keskellä ja
ne kantavat läpi harmaiden
sadepäivien.
Hyvät muistot ovat peräisin
huonoista päivistä,
jotka on muuttuneet täydellisiksi,
ne ovat niitä hetkiä,
kun on osannut sanoittaa rakkauteensa
tai hypännyt ystävän syliin.
Ne ovat hetkiä,
kun on herätty sohvalta
aivotärähdyksen jälkeen,
kun kanootti kaatuu keskellä järveä tai
kun sade pilaa täydellisen meikin.
Muistot ovat ihan kultaa,
mutta täytyy muistaa luoda niitä
aina myös lisää,
sillä muistoja ei kuitenkaan voi
elää uudelleen.

''Hän ilman jalkoja juoksee, 
hän nauttii ja iloitsee 
enemmän kuin moni niistä, 
jotka oikeasti kävelee.
Hän ei kävele koskaan, 
mutta sielunsa viilettää, 
kuin villi intiaani
vuorenrinnettä välkkyvää. 
Hän ei kävele koskaan, 
se vain unissa onnistuu, 
mutta tärkeämpää onkin 
hänessä kaikki se muu.'' 
Johanna Kurkela- Hän ei kävele koskaan

Kesä kulkee eteenpäin,
vaikken itse pysyisikään perässä.
Yöt ovat jo hämäriä,
vaikka hetki sitten oli juhannus.
Muttei kesä vielä ole ohi.
Vielä on aikaa tehdä ihan mitä vain,
tai oikeastaan olla tekemättä mitään.
On aika ladata akkuja syksyn
koitoksia ja talven pimeyttä varten,
on vihdoin aika lomailla.
Voin vihdoin päästää irti ja
vain olla ja hengittää.
Ottaa kirjan käteen ja
nukahtaa kesken lauseen.
Kirjoittaa kirjallisen tekstiä
asioista, joista tänään olen kiitollinen.
On ehkä paljon asioita,
joita en kykene tekemään,
mutta niin paljon enemmän niitä,
joihin kykenen.

Vielä on koko loppukesä aikaa 

toteuttaa unelmia ja haaveilla lisää. 

Ja juuri nyt, tällä hetkellä 

on täydellinen aika 

olla maailman onnellisin ihminen! ♥

Palauduin tuossa muutama
tunti takaperin takaisin
kodista toiseen kotiin,
takaisin tänne lakeuksille.
Tämä kirjoittaminen
jälleen meni näin
aamun puolelle,
joten nyt on aika raahautua
peiton alle ja harjoittaa
ankaraa nukkumista!
Viettäkäähän ihana päivä
ja ihana loppukesä,
eläkäähän täysillä!
Ootte ihan huippuja! ♥