Lokeroita

Ihminen on palapeli. 

Kun jokin pala  puuttuu, 

tai on rikki, 

ei kuva ole enää kokonainen, 

eikä ihminen ehjä. 

Pala kerrallaan, 

päivä päivältä, 

kadotan palaseni. 

Niin pieniä osasia, 

mutta niistä koostuu 

kokonaisuus ja 

ihmisyys. 

Kaipaan terveyttä ja 

kivuttomuutta. 

Kaipaan sitä, että joku 

kertoisi, että kyllä se siitä. 

''Kyllä sinä vielä juokset, 

teet vielä kärrynpyöriä.'' 

Silti, hetken aikaa
olen äärettömän onnellinen.
Ja ehkä siksi,
tuon pienen tovin
kipu on hieman siedettävämpää.

Haluaisin juosta pallon perässä
vihreällä nurmikentällä,
heittää kuperkeikan
ja kirjoittaa päiväkirjaa.
Mutta tällä hetkellä
portaat ovat minua vahvemmat,
jalat eivät kanna kauan,
eikä kynä pysy kädessäni.
Vaikka kuinka yritän,
en saa paperille
muutamaa lausetta enempää.
Mutten silti luovuta.
Käyn pakastimesta
jääpussin helpottamaan kipua
ja kirjoitan koneella.
Mutta minähän kirjoitan.

He diagnosoivat ja
kertovat, mikä minua vaivaa.
He laittavat minut lokeroihin,
pieniin ahtaisiin laatikoihin.
Enkä enää ole ihminen,
vaan pelkkä termi,
jokin,
jonka voi määritellä
opaskirjan mukaan.
Olen jotakin,
minkä voi vain lähettää
eteenpäin,
erilaisiin kokeisiin,
testeihin ja kyselyihin.
Leima, jonka saan,
näkyy kaikille,
eikä minulta kysytä siihen lupaa.
Haluan olla vapaa kaikesta siitä,
ettei kukaan olettaisi mitään.
Silti moni tuntuu tietävän
minusta kaiken,
ennen kuin ehdin edes
avata suutani.
Tunnen, kuinka ihmiset tuijottavat,
vaikkei heitä kai
todellisuudessa oikeasti kiinnosta,
eiväthän he tiedä minusta mitään.
Joku huutaa perääni ja hätkähdän,
mutten jaksa välittää.
Ihan sama,
olen silti edelleen se
sama ihminen.

Pääsykokeiden tulokset
tulevat viikon sisällä.
Se jännittää, pelottaa
ja ahdistaa.
Samalla silti olen
toiveikas,
jospa sittenkin...
Ehkä haaveeni toteutuu
lopulta kuitenkin.
Vaikka pelkään suunnattomasti,
etten ollutkaan tarpeeksi,
odotan silti innolla.
Kyllä siitä jotenkin selvitään,
kävipä kuinka vain.

Vuoden ainoa päivä,
jolloin voin aidosti sanoa
ikävöiväni lapsuuden
kotiseutua.
Juhannus.
Se vain on jotenkin
suuri juttu,
vuosien perinne.
Juhannussiivous
ja saunan pesu.
Karjalanpiirakat ja
pari kakkua.
Kukkia pellolta ja
vastoja nuorista koivuista.
Naurua ja kyyneleitä,
jotakin mille ei ole sanoja.
Päivä, jolloin on ikävä,
paikasta huolimatta.
Yleinen alakulo kaiken alla,
mutta se vain kuuluu
juhannukseen
ja sen päällä on kuitenkin
puhdas ilo.
Niin sen kuuluu olla.
Illan väsymys ja
äärettömän aito onnellisuus,
kokon vielä hiljaa palaessa.
Vaikka on kylmä ja
hyttyset ovat syöneet
puolet ihmisistä,
kaikki vain on
kertakaikkiaan hyvin
siinä hetkessä.
Sitä minun on ikävä.

''Itkinkin jotain, 
ehkä etäisyyttä muihin. 
Ehkä mittakaavan naurettavuutta. 
Suurkaupungin päällä
syttyi raketteja. 
Oli katsokaas keskikesä.
Itkin taas, 
ehkä rannassa palavaa puuvenettä, 
ehkä muistoa sateisesta juhannuksesta.''
-Smg-Juhannus♥

Hyvää juhannusta!
Olkaahan ihmisiksi ja
pysykää turvassa♥