Kotimatkalla

''Apina selässä, 

vähän niin kuin 

kiviä sydämellä.'' 

Nuo sanat ovat jääneet 

mieleeni silloin, 

vuosia sitten, 

elokuvasta Kielletty hedelmä. 

Joskus meillä kaikilla on 

kiviä sydämellä, 

suruja sielussa. 

Meillä kaikilla on ne omat
juttumme, salaisuudet,
joista ei hiiskuta kenellekään.
On asioita,
jotka ovat jo menneet
ja voi itse päättää,
antaako niiden vaikuttaa
nykyisyyteen.

Lämmin kesäyö pellon laidalla. 

Aurinko laskee punaisena 

jossakin kaukana, 

se katoaa lopulta jonnekin,
kauas peltojen taakse.
On niin kaunista,
hetki on pysähtynyt paikoilleen.
On vain yksi hiljainen huokaus,
se rukouksista suurin.
''Kiitos, Isä. Kiitos.''

Onnellisuus♥

Anna minun mennä, 

lähteä pois ilman ikävää. 

Anna minun jättää
pois kaikki taakkani 

ja unohtaa niiden paino.

Eikö tämä olisi jo tässä,
eikö olisi jo aika
olla vapaa kaikesta
siitä raskaasta?
Ja niin lukitsen oven takanani
ja palaan hetkeksi kotiin.

Uskotko yhä unelmiisi,
niihin kaikkiin,
joita kauneimpina kesäöinä
olit valmis elämään todeksi?
Oletko yhä valmis
siihen kaikkeen,
mihin lupasit?
Rakastatko vielä
niin kuin silloin,
varovasti, hellästi?
Kaiken tämän jälkeen,
poistaisitko pienen palan
minun ikävästäni?

Olen kotona missä milloinkin,
silti aina matkalla jonnekin.
En jaksa jäädä paikoilleni,
kun kaikki kaatuu.
Käännän selkäni ja
etsin itselleni uuden paikan.
Joku sanoo sitä pakenemiseksi,
mutta itse kutsun sitä elämäksi.
Ei minua ole suunniteltu
jämähtämään paikoilleni.
Ei minulla ole yhtä kotia,
eikä yhtä perhettä.
Molempia on useampia,
eikä yksikään toista
tärkeämpi tai vähäpätöisempi.
Ihmiset ympärilläni ovat
perhettäni,
ja paikat, joissa nukun,
ovat kotejani.
En minä kaipaa elämääni mitään
ehjää ja rikkoutumatonta,
vaan herkkää ja säröilevää,
kaipaan lämpöä ja
tunteikkuutta.
Sillä niistä asioista on
minutkin rakennettu.
Vihdoin vain ymmärrän
sen itsekin.

Vaikka nykyään on
helpompi kiittää asioista
ja nauttia pienistä hetkistä,
osaa silti olla yhä
enemmän kiitollinen silloin,
kun joku asia ei enää
toimikaan niin kuin pitäisi.
Kun on muutaman päivän
taistellut ihan kohtuuttoman
kivun kanssa,
osaa olla entistä onnellisempi
siitä, että on saanut olla
tähän asti melkolailla terve.
Ja kun ei silti jää
sängynpohjalle makaamaan,
voi löytää niitä
pieniä ilon hetkiä myös
silloin,
kun kyyneleet kuristavat kurkkua
ja haluaisi vain heittäytyä
lattialle makaamaan.
Kuitenkin kaiken alla
on aina toivo ja
ennen kaikkea usko,
joka on kaikkea muuta suurempi. 

Tämä viikko oli jotenkin
ihan valtavan upea.
Ehkä ajoittain hyvinkin raskas
ja fyysisesti kivulias,
mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois.
Ei elämän kuulu olla helppoa,
vaan opettavaista ja
elämisen arvoista.
Sitä tämä viikko on todella
ollut, ja niin paljon muutakin.
Kun myrskyn läpi
pääsin lopulta takaisin
tähän paikkaan,
joka hetki sitten oli aivan vieras,
tiesin,
että olen taas kotona.
Ja oikeastaan
kotona olen koko viikon ollutkin.

''Kasvata siivet selkääsi,
sinä voit olla enkeli.
Nostaa syliin jäätyneen,
lentää kesään ikuiseen.'' ♥
-Kls-Ilo-

Pitäkäähän huolta itsestänne
ja kaikista niistä vierellänne
olevista tyypeistä♥