On jo pimeää,
kun saavun hiljaa
aamuyöllä kotiin
600 ajetun kilometrin jälkeen.
Sammutan auton ja jään
hetkeksi istumaan,
aistimaan hetken.
Koitan olla herättämättä muita,
vaikka haluaisin vain huutaa
''Mä olen onnellinen
...Ja äärettömän väsynyt.''
Kiipeän portaita
nelinkontin ja raahaudun sänkyyn.
En jaksa riisua vaatteita,
vaan vedän peiton ylleni.
Päivän menneet hetket
vilahtelevat suljettujen silmieni takana.
Valuneet meikit ja
päivän kyyneleet kasvoillani,
rauhallisesti hymyillen
vaivun uneen,
joka on syvempää,
kuin kuukausiin.
Vieraita ihmisiä ja vierasta kieltä ympärillä.
En saa ajatuksesta kiinni.
Kaupungin äänet ovat pelottavia
ja silti niin kiinnostavia.
Astelen kaduilla,
kuin kuuluisin tänne.
Haluaisin kotiin,
mutten kuitenkaan.
Mietin mielessäni,
voiko täälläkin hymyillä tuntemattomille,
vai pitääkö olla kylmä ja
tunteeton, niin kuin nämä
muut tuntuvat olevan.
Kokeilen silti.
Ja saan lämpimän hymyn takaisin,
joka toivottaa minut tervetulleeksi.
Ihmiset kerääntyvät pieninä massoina
ehtoolliselle.
Hetki on valtavan kaunis.
Ei ole enää mitään taakkaa harteilla.
Hetken aikaa ei ole
huolta tulevasta.
''...sinun puolestasi annettu''
lausuu pappi ja ojentaa leivän.
Silloin ymmärrän.
Tässä on kaikki.
Rakkaus.
 |
| Kotikirkko♥ |
Hypistelen värikkäitä lasikiviä käsissäni.
Ne ovat viileitä lämpimiä käsiäni vasten.
Järjestelen niitä sängyllä ja
mietin mennyttä päivää.
Kiitän siitä ja hymyilen.
Kiitän kaikesta menneestä ja
hienoista hetkistä.
Kiitän elämästä.
Kivistä muodostuu samalla
kuva, joka kertoo kaiken
tästä hetkestä.
 |
| ''Älä syö sängyssä'' -En, mutta tätä kukaan ei hoksannut koskaan kieltää... ;) |
Haikeita hetkiä ja hyvästejä.
Kyyneleitä ja lämpimiä halauksia.
Ei tämä pääty vielä,
tarina on vielä ilman loppua.
On ikävä sitä,
mikä ei ole vielä päättynyt.
On toivoa huomisesta ja
seuraavista viikoista.
Pelkoa, mitä jos tämä ei
toimikaan näin.
Mitä jos kaikki jatkuu edelleen samana,
tai mitä jos jokin menee rikki?
On hetkiä, joihin haluaisi
vain jäädä kiinni.
Roikkua hetken aikaa
viisareissa ja
estää niitä liikkumasta eteenpäin.
''Sama hiljainen, arka pyyntö
nous syvältä itsestäin:
''Minä tahtoisin, Isä, jo kotiin.
Isä, minua väsyttää.''
Soi kirkossa kiitosvirsi,
oli ulkona vihreää.''
Viimeiset viikot ovat olleet ihania,
mutta uuvuttavia ja väsyttäviä.
Mutta tänään aurinkoa vasten
säteili ensimmäiset hiirenkorvat
koivuissa.
Ja väsymys oli poissa.
Tänään maailma oli kaunis,
tyyni ja ihmeellinen.
Kuin lapsi,
minä tanssin auringossa ja
hymyilin.
 |
| Vihiriää! |
Tahtoisin uida kesäyönä ja
lämmitellä nuotion ääressä.
Tahtoisin osata soittaa kitaraa
ja laulaa, kuin enkelit.
Tahtoisin rakastua toiseen
aidosti ja lopullisesti,
pitää kädestä ja suudella.
Tahtoisin halata ystävää ja
kiittää.
Haluaisin hymyillä ilman syytä ja
heittäytyä elämään.
Ja parasta on tietää,
ettei mikään ole mahdotonta.
 |
| ...vaikka mahdottomalta ainakin tuo tuntui.. :D |
Elämä muuttuu ja muotoutuu.
Jotkut asiat jäävät ja
jotkut lähtevät.
Harva asia todella pysyy
ja niin täytyy olla.
Elämässä on aikakausia,
sivuja, jotka täytyy kääntää,
kun ne on luettu.
Täytyy olla rohkea ja
vähän utelias,
avoin uudelle ja
armollinen menneelle.
Pitää päästää irti ja
luopua,
muttei koskaan luovuttaa.
 |
| Onnellisuutta♥ |
''Sade tuoksuu aamuyössä,
hiljaa usvaa peilityynen
järven pinta hengittää.
Ja minä seison tässä,
ja mä tiedän aamulla,
kuin kuollutta mua väsyttää.
Vaan en välitä siitä,
en voi vielä lähteä.
Tämä hetki on yksin mun.
Kun aurinko nousee
omalle paikalleen.
Aurinko nousee
ja siunaa huomiseen.
Aurinko nousee silmiin, sydämiin.
Havahdun ihmettelemästä,
sen täytyy olla niin,
Jumala on kulkenut tästä.''
<3
VastaaPoista♡
Poista