Onnellinen taas♥

''Keitän kahvin,

otan lehden mukaan vuoteeseen.

Muistan ne illat,

jolloin toivoin,

etten heräisi huomiseen

Niin kauan en tiennyt,

mitä on saada tuntea rakkautta.

Niin kauan en tiennyt,

mitä on olla todella elossa.

Vapautta on saada luottaa armoosi

ja unohtaa.

Maailma ja murheet huomisen

ei mua kiinni saa''

-Kontrol-Vapautta

Sano, että olen tärkeä silloinkin,
kun huudan vihaavani maailmaa.
Sano, että rakastat silloinkin,
kun makaan
tiedottomana jalkojesi juuressa.
Sano, että välität silloinkin,
kun minussa ei ole mitään
rakastettavaa.
Kerro, ettet lähde silloinkaan,
kun en anna mitään syytä jäädä.
Lupaa, ettet hylkää silloin,
kun olen hukkumaisillani.

Minä kuljen pimeällä tiellä,
yksin ja peloissani.
On aivan hiljaista,
vain polkupyörän epämääräinen
rohina kantautuu peltojen keskellä.
Ajan lujaa paetakseni jotakin,
en edes tiedä mitä.
Kai itseäni.
Lopulta on pakko pysähtyä,
paiskaan pyörän pientareelle ja
kipuan suurelle kivelle.
Mukanani on vain kynä ja vihko.
Alan kirjoittaa ja maailma paranee
hetkessä.
On pimeää, enkä näe edes omaa
tekstiäni.
Puhelimesta saisin valoa,
mutta sekin jäi kiireessä sängylle,
avaimetkin ovat kai keittiönpöydällä.
Kirjoitan sanoja peräkkäin,
kunnes kyyneleet vaihtuvat hymyksi.
Ristin käteni vielä rukoukseen,
jotta jaksaisin palata takaisin,
keksiä jonkin ratkaisun ja
selvitä aamuun.
Paluumatka on pitkä,
mutta rauhallinen.
Enää ei ole kiire mihinkään,
kunhan vain aamulla olisin töissä.
Peltojen takaa kajastaa auringon
ensisäteet ja linnut heräilevät hiljalleen.
Perille päästyäni huomaan avainten
todella olevan pöydällä, mutta
niinpä olen hätäillessäni
jättänyt ovenkin auki.
Laitan herätyskellon soimaan ja
nukahdan samantien.
Nukun levollisemmin,
kuin vuosiin.

En voi väittää, että tämä on aina helppoa
ja ihanaa.
Sitä se ei todellakaan ole.
Elämä on välillä sitä,
että jalat tuntuvat sulavan kiinni asfalttiin,
että sydän unohtaa lyödä
ja sitä, etteivät keuhkot muista,
kuinka hengittää.
Mutta elämä on sellaista.
On mentävä välillä sitä mutkaista
tietä, että voi nauttia kevyemmistä
poluista.
Jonakin aamuna sitä vain havahtuu taas,
että voi kuinka ihana tämä matka onkaan.
Kuinka kauniisti linnut laulavatkaan!

Ajan autolla hiljaa ja ihailen tien
molemmin puolin kulkevia
päättymättömiä peltoja.
Tarraudun kiinni muistoon,
joka vie hetkeksi mukaansa.
Muutama vuosi sitten,
näin nuo pellot ensimmäistä kertaa.
Istuin autossa ja vapisin pelosta.
En tiennyt, mihin joutuisin,
en tiennyt enää mitään normaalista elämästä.
En tiennyt, että vuosia myöhemmin, nyt,
nuo pellot muistuttavat minua kodista.

Olen taas herännyt tähän hetkeen,
olen hoksannut,
ettei minun tarvitse koko
ajan pelätä seuraavaa hetkeä,
että en ole yksin.
Mutta silti se on asia,
josta minun täytyy itseäni
muistutella.
Aamuisin pyrin ajattelemaan,
että tänään on juuri se suuri päivä.
Huomaan, että koulun alettua,
heiveröinen itsetuntoni on kokenut
jonkinlaisen kasvupyrähdyksen.
Minun on entistä helpompi hyökätä
kohti uusia ja tuntemattomiakin haasteita
ilman ajatusta siitä,
että en minä tähän kuitenkaan pysty.
Nykyään ajattelen,
että jos tuo toinen pystyi siihen,
niin miksi en minäkin!

Välillä olen yhä hyvin eksyksissä,
vaivun omaan pieneen maailmaani,
jonnekin sinne pimeyteen.
Mutta olen oppinut hyväksymään sen,
niinpä se ei myöskään kestä kovin kauan.
Jos yhä vain kieltäisin omat tunteeni,
olisin vieläkin syvällä masennuksen suossa.
Mutta nyt kestän huonot päivät,
luottaen siihen, että kyllä se siitä.
Seuraava aamu on aina uusi alku,
uusi mahdollisuus.
Saan olla väsynyt ja surullinen,
niin jaksan olla myös aidosti iloinen
ja ennen kaikkea onnellinen!

Suunnitelmani tulevaisuudelle ovat
vihdoin hieman selkiytyneet,
Nyt tiedän, että olen oikeassa koulussa
ja oikealla alalla.
Aion työskennellä kovasti koulun eteen,
mutten enää lähde suorittamaan
koulujuttuja.
Nyt aion tehdä tehtäväni iloiten ja siksi,
että haluan.
En enää siksi, että on pakko.
Aion nyt vihdoin nauttia koulunkäynnistä.
Nyt minulla on vihdoin mahdollisuus tehdä sitä,
minkä oikeasti tunnen omaksi jutukseni.
Minulla on valtava tarve auttaa ihmisiä,
olla läsnä nuorten elämässä ja
kannustaa heitä unelmiensa saavuttamisessa.
Olen itse saanut paljon nuorisotyöstä,
minulla on monta hyvää esikuvaa
ja kannustajaa tällä tiellä.
Jotkut tekevät työtä rahan takia,
mutta tämä on jotakin aivan muuta.
Haluan tehdä työtä,
joka on enemmän itsensä toteuttamista
ja unelmien seuraamista.
Ja nyt tiedän mitä se on.
Nyt minä tiedän, mitä onnellisuus on.

''Tiedän mitä mä teen, 

kun mun voimat on loppua.

Mä rukoilen pimeyteen, 

''Auta mua, en yksin jaksa!''

Meni syteen tai saveen,

tän pimeyden on pakko loppua. 

Mä rukoilen sua, 

enkä huomaa, kuinka jo kannat minua!''

Kls-Ääriviivasi♥