Hetkiä

Facebook heitti minua jälleen muistoilla, 

niin kuin lähes jokaisena päivänä. 

Saan selata menneitä hetkiä, 

iloja ja suruja. 

Saan jälleen muistaa nuo eletyt hetket. 

19.4.2013

Tänään silmiin pisti yllä oleva kuva 

ja muistot tuon hetkisestä elämästä. 

Kuinka valheellista oli se niin kutsuttu 

elämä, joka oli todellisuudessa kaikkea

muuta, kuin oikeaa elämää. 

Tuo hymyilevä tyttö 

heinäpaalin päällä mietti, 

mikä olisi kivuttomin tapa kuolla. 

Tuolla hymyilevällä tytöllä ei enää ollut 

yhtään haavetta, ei yhtään unelmaa. 

Oli vain lyhyitä hetkiä ulkona ja

valkoisia seiniä ympärillä.  

Tuon tytön päätökset 

tekivät jotkut vieraat ihmiset. 

Oli hymyä, hymyä ja hymyä. 

Kun ei muuta osannut. 

Ei osannut itkeä, ei puhua. 

Vain hymyillä. 

Tuosta hetkestä on kolme vuotta 

ja näiden vuosien aikana tuo valheellinen 

hymy on pitkälti sulanut pois. 

Tilalle ovat tulleet kyyneleet, 

huuto, nauru. 

Ja ennen kaikkea 

hymy, 

joka on aitoa. 

Kuolemanhalu on vaihtunut 

rohkeuteen, uskoon 

ja etenkin

toivoon. 

Viimeisimmät viikot ovat olleet 

kaikkea muuta, 

kuin helppoja ja ihania. 

Viikkoihin on mahtunut enemmän 

huonoja päiviä, kuin aikoihin. 

Silti aina tulee päiviä ja hetkiä, 

jolloin voi huomata, 

kuinka luonto herää kevääseen, 

kuinka aurinko lämmittää ja 

linnut laulavat.  

Kun elämän pienistä kauniista asioista 

tekee suurimpia, 

elämässä onkin yhtäkkiä niin paljon hyvää.

Mihin tahansa kääntää katseensa, 

voi nähdä Jumalan luomia ihmeitä. 

Tänä iltana olen kiitollinen jopa 

noista kolmen vuoden takaisista 

hetkistä ja kaikesta siitä 

silloisesta tuskasta ja kivusta. 

Olen kiitollinen siitä, 

että saan olla tässä nyt ja hymyillä.  

Kiitollinen vapaudesta, 

elämästä, rohkeudesta 

ja uskosta. 

Tänä iltana, 

tässä hetkessä... 

olen äärettömän 

onnellinen.♥