Matkalla jonnekin

''Oi, kuinka paljon tänään tahtoisin, 

et joku tuntis kipeimmätkin kohtani. 

Oi, kuinka paljon tänään tahtoisin, 

et joku tarttuisi käteeni ja sanoisi; 

''Päästä pelko viimein pois, 

anna rakkauden sen muurit murentaa. 

Päästä pelko viimein pois, 

anna menneiden jo mennä menojaan!.''

-Kontrol-Pelko pois-

Katselen ikkunasta jo hiljalleen
hämärtyvää maisemaa,
niin kuin silloin, vuosia sitten,
kun painoin käteni vasten
kylmää lasia ja odotin.
Odotin tuttuja autonvaloja,
joita en koskaan nähnyt.
Olin jo ehtinyt nukahtaa ja
kyyneleet olivat tiivistyneet
huuruksi lasille.
Enkä minä koskaan osannut
muotoilla huulillani sanaa ''ikävä.''
Nyt seison tässä, kuin silloinkin.
Ja vaikka maisema on vuosien saatossa
vaihtunut, ei sitä hämärältä erota.
Ikävän kohdekin on eri,
mutta tarve on edelleen sama.
Että joku ottaisi syliin.
Antaisi luvan itkeä.
Että joku sanoisi
''Minä olen tässä. Enkä koskaan
lähde luotasi pois.''

Joskus täytyy saada huutaa...
vaikkei suusta kuuluisi ääntäkään,
se voi olla tarpeeksi. 

Haluan takaisin sinne,
missä aurinko palaa
ja tähdet ei koskaan lakkaa
tuikkimasta.
Ikävöin kesäyön viimeisiä tunteja,
hetkiä, jolloin yö vaihtuu aamuksi
ja on aivan hiljaista.
Ikävöin iltoja,
kun kotona oli vastassa joku,
joka odotti vain minua.
Ikävöin aamuöiden lempeää tuulta ja
vapauden tunnetta.
Ikävöin sitä hapuilevaa viattomuutta,
liian pitkiä työvuoroja ja pidempiä öitä.
Kyllä se kesä vielä tulee.
Ja siitä tulee kaikkien aikojen paras kesä.

Missä Sinä olet,

kun minä huudan sinun nimeäsi

pimeän yön keskeltä?

Kuuletko ääneni syvyydestä,

kun se kaikuu tyhjänä

luokseni takaisin?

Näetkö sisälläni virtaavat kyyneleet,

jotka todistavat minun yhä

olevan elossa?

Pystytkö aistimaan

epätasaisen hengitykseni,

kun hädissäni yritän haukkoa happea?

Elämä on toisinaan edelleen ihan solmussa. 

On päiviä, jotka valuvat ohi rukoillen. 

On päiviä, jolloin ei jaksa hymyillä. 

On päiviä, jotka kaduttavat jälkeenpäin. 

Mutta kaikki tunteet ovat kai oikeita, 

kaikki ovat todellisia, 

vaikkei sitä aina haluaisi itse uskoa. 

Enkä minä silti koskaan päästä irti, 

en anna pahan voittaa, 

vaan taistelen aina hyvän puolesta. 

Vastaan vihaan rakkaudella ja luotan. 

Ehkä se riittää.

"Vaikka kylmä tuuli puhaltaa ja
pimeys peittää maan,
väsymättä Isä etsii kadonnutta lastaan,
silmät täynnä kyyneleitä,
kutsuu luokseen palaamaan."
-GodFm-

Vielä jossain on valo ja huolettomuus. 

On onni ja päättymättömät kesäyöt. 

Vielä joskus löydän oikean tien. 

Vielä joku kääntää karttani oikein päin 

ja näyttää suunnan. 

Vielä minä tästä taas nousen, 

jatkaakseni jälleen matkaa. 

Mutta nyt on aika hengähtää, 

kerätä voimia, 

jotta jaksaisin taivaltaa kotiin saakka. 

Riuhdo minut takaisin, 

kun eksyn matkallani. 

Pidä kiinni kädestäni, 

kun minua pelottaa. 

Älä päästä lähtemään, 

kun ulkona on pimeää. 

Älä usko huulteni hymyä, 

jos ei se heijastu silmistäni. 

Suutele pois paha ja 

purista minut rintaasi vasten, 

jotta kuulisin sydämesi huutavan. 

Jotta tietäisin sinun olevan todellinen. 

Älä luovuta, kun sanon, etten välitä, 

sillä en vain osaa sanoa rakastavani.

Viimeisin viikko on ollut valtavan raskas. 

Vastoinkäymiset eivät vain ota loppuakseen, 

eikä ihan aina jaksa ymmärtää kaikkea. 

On niin paljon hyvää, mutta ihan 

liikaa myös pahaa. 

Jatkuva taisteleminen ja nukkumattomuus

vievät voimia ja näkyvät koulunkäynnissä

ja ihmisten kohtamisessa. 

Muttei kai mikään pahuus voi enää viedä 

minua mukanaan, eihän?

Kyllä mä luotan.♥

Olen matkalla jonnekin, 

uuteen ja vieraaseen, 

kohti uutta alkua. Taas. 

Tällä kertaa en oikeastaan edes 

omasta tahdostani, 

vaan olosuhteiden pakosta. 

Mutta jospa otan tämän mahdollisuutena, 

seikkailuna jonnekin tuntemattomaan. 

Kaikki vanha voi taas jäädä taakse 

ja uusille asioille tulee enemmän tilaa. 

En voi väittää, 

ettenkö pelkäisi. 

Mutten anna sen kahlita ja hallita minua. 

En enää. 

''Niin monta kertaa oon kävellyt ohi niistä, 

jotka kärsii. 

Ja naulan jokaisen naulannut Vapahtajaan

omin käsin. 

Niin monta kertaa oon puhunut 

rakkaudesta suurimmasta, 

ja toisen elämän tuominnut seuraavassa lauseessa. 

Vielä voitko anteeksi antaa? 

Saanko syntini kantaa ristis juurelle?

Vielä saanko luoksesi tulla, 

vaikkei muuta oo mulla, 

kuin sydämein sulle antaa?'' 

-Kontrol-Niin monta kertaa-

Mutta minä kohotan katseeni Herraan, 

odotan pelastukseni Jumalaa. 

Minun Jumalani kuulee minua. 

Älä iloitse minusta, viholliseni! 

Vaikka olenkin kaatunut, minä nousen. 

Ja vaikka istunkin pimeydessä, 

Herra on minun valoni.

-Miik.7:7-8

Ja näihin sanoihin toivottelen teille ihanaa

ja rakkaudentäyteistä kevättä. 

Iloitkaa, hymyilkää ja halatkaa läheisiänne. 

Rakastakaa toisianne ja itseänne. 

Olette ihania♥