Prayer is the key to heaven...

...but faith
unlocks the door..♥


Aurinko paistaa jo aikaisin,
herättäen koko maailman
uuteen aamuun.
Voinko silti jäädä sänkyyn,
piiloutua maailmalta?
Voinko unohtaa hetkeksi lintujen viserryksen,
joka ei tänään kuulostakaan kauniilta?
Voinko paeta omaan pieneen maailmaani,
ihan hetkeksi vain, päiväksi,
viikoksi?

...mutta toisaalta, kyllähän se aurinko myös lopulta on se,
joka herättää eloon.

Haarukka ja veitsi,
kuinka vaikeasti ne taas istuvat käsiini.
Haluan huutaa, kysyä joltakin, miksi,
mutta en osaa sanoa sanaakaan.
Miltä tuntuikaan tuntea itsensä kauniiksi?
Arvostaa itseään, kuin muitakin?
Mutta nyt tuntuu,
kuin lautasellinen aamupuuroa
voisi tappaa minut.
Ehkä tämä on vain tällainen vaihe,
ehkä tämä menee pian ohi.
Ehkä tunteeni oppivat toimimaan vielä
järjen mukaan.

Ehkäpä tämän viikon paras asia,
kylläpä oli mukava yllätys postilaatikossa!
Rakastan tätä levyä!♥

Istun pimeällä hautausmaalla yksin,
tulin vain juttelemaan hiljaisuuden kanssa.
Sytytän kynttilän eilen kuolleen mummini muistoksi.
"Nyt sinun on parempi olla,
kerrothan isälleni ja veljelleni terveisiä."
Kuiskaan sanani hiljaa,
enkä tunne enää olevani yksin.
Kävellessäni pimeyden halki,
löydän kadonneet kyyneleeni.

Aina välillä sitä tarvitsee jotakin,
johon turvautua...♥

Viime kertaan palatakseni,
ajokortti tosiaan tulikin sitten ensimmäisellä
yrityksellä, jännityksestä huolimatta.
Ja ajettu onkin paljon!
Ratin takana sitä voi vain hengittää,
päästää irti ja vain keskittyä ympäristöön
ja itse ajamiseen.

Tämä viikko on ehkä ollut pitkä ja raskas,
silti se on tuonut valtavasti haaveita
ja toivoa tulevaan.
Valmistujaiset, pääsykoe, oma kämppä,
rippikoulu ja kesä.
On vain pakko selvitä vielä tämä kevät koulussa,
niin ehkä jo syksyllä voin aloittaa koulun,
jonka oikeasti tuntisin omaksi paikakseni.

Halikaveri♥

Vuosien päästä palaan tänne takaisin,
näen ihmisten vaihtuneen ja muuttuneen.
Vuosienkin päästä tämä tuntuu kodilta,
turvapaikalta.
Silloin en enää tarvitse tätä samoin,
kuin vielä nyt tarvitsen.
Nyt tämä paikka on se,
joka antaa minulle pohjan,
jolle voin turvallisesti laskea jalkani,
pelkäämättä maan romahtavan altani.
Mutta hiljalleen olen kasvanut vahvemmaksi,
olen valmistautunut,
nyt jo melkein valmis
rakentamaan omaa, itsenäistä elämääni.
Keväällä etsin itselleni paikan,
jossa voi tuntea niin kuin täällä tunnen.
Etsin itselleni oman kodin.

"Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat,
mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy."

-Jes 40: 30-31